Minä olen Tellu. 
Olen 13-vuotias suomalainen tyttö. Asun etelä-Suomessa. En kuitenkaan pääkaupunki seudulla.
Aloitin juuri yläasteen. Se on rankkaa tytölle, joka ei uskalla puhua edes opettajalle, astuu sivuun kun toiset tulevat eteen ja kääntää katseen pois, kun joku tulee puhumaan. Elämäni ei ole helppoa (niin kuin ei monen muunkaan) mutta siihen tottuu. Minut on luultavasti pelastanut kaverit, manga, anime, piano ja musiikki. Ja ehkä pelko siitä mitä perheeni ajattelisi.
En pidä suurista muutoksista. Eli en pitänyt yläasteelle menemisestä, mutta se onkin ihan kivaa. En pitänyt myöskään siitä että parhaat kaverini eivät päässeet kanssani samalle luokalle, mutta minä totuin siihen. Näen heitä lähes joka välitunti.
Tänä vuonna suurin elämän muutokseni on ollut siis yläaste. 5 eri kerrosta kesytettävänä. On käytäville jo eksyttykkin. Ja kun luokat ovat sadoittain (mm. 312 ja 510) niin ei voi muistaa luokkia ulkoa. Yleensä seurataan kavereitten kanssa luokkatovereita ja katsotaan minne he menevät. 
Kuten jo ehkä arvasit soitan pianoa. Aloitin noin vuosi sitten. Se on nykyään ihan helppoa. Piirrän myös mangaa ja katson animea. Vaikka en ole hyvä mangassa (itseni mielestä) sitä on kiva piirtää. Yleensä piirrän samalla kun kuuntelen Owl Cityä. Se on lempi bändini. Paras biisi on Silhouette. Se kertoo hyvin paljon minusta. 
Joskus kuvittelen että kukaan ei näe minua ja voin olla ihan yksinäni. Mutta se unelmointi loppuu yleensä lyhyeen, kun joku sanoo minulle jotakin. 
Minulla on joskus päiviä, jolloin puhun aivan liikaa. Esim. eilen. Kuvaamataidon tunnista ei olisi tullut mitään jos vieressäni ei olisi ollut kärsivällinen kaverini. 
Minä kerron täällä elämäni tärkeitä tapahtumia ja kirjoittelen runojani. 
Voitte itsekkin kertoa omianne mm. kommentti osassa. 

~T.tellu